Koko perheen parturi, kampaamo Hiusstudio Harmonya avasi ovensa 13.12.2021 Kauhavan ydinkeskustaan Kauppakeskus Vallesmannin tiloihin. Yrityksen nimi kertoo siitä tunnelmasta, minkä haluamme asiakkaillemmekin välittää. Hiusstudio Harmonyassa on rauhallinen ja harmoninen tunnelma, ja siellä on mukava piipahtaa kiireenkin keskellä hetkeksi pysähtymään. Ja yhdistyypä nimeen sopivasti yrittäjän nimikin. Yritykselle tärkeitä arvoja ovat kotimaiset tuotteet sekä hyvinvoivat hiukset ja hiuspohjat, joiden mukaisesti toimintaa toteutetaan. Myös asiakkaalle sopivat luonnolliset ja aikaa kestävät lopputulokset ovat arvoasteikolla korkealla. Mutta onhan välillä ihana toteuttaa myös rohkeimpiakin toiveita, niitä teemme myös mielellämme. Haluamme luoda yhteisestä hetkestämme sinulle mahdollisimman harmonisen ja samalla piristävän rentouttavan. Olet lämpimästi tervetullut Hiusstudio Harmonyaan.
Uusin tiedoin ja taidoin varustettu parturi, kampaaja (2021) ja ekokampaaja (2023) valmiina juuri sinua varten. Tehdään yhdessä päivästäsi ja hiuksistasi erinomaiset.
Kynsiteknikko 10 vuoden työkokemuksella ja parturi-kampaajaksi Vaasasta v. 2022 valmistunut innostunut tekijä. Tervetuloa korostamaan kauneuttasi osaavissa käsissäni.
Tervetuloa lahjakorttiostoksille. Lahjakortin ostaminen käy kätevästi alla olevasta painikkeesta. Lahjakortti toimitetaan sähköisessä muodossa sähköpostiisi tai tekstiviestinä puhelimeesi ja halutessasi voit valita vaikka molemmat toimitustavat.
Alla olevasta painikkeesta pääset varaamaan itsellesi ajan. Ethän epäröi ottaa yhteyttä mikäli et löydä varausjärjestelmästä itsellesi sopivaa aikaa. Soita tai laita viestiä 040 587 0531, niin katsotaan sinulle sopiva aika yhdessä.
Hiusstudio Harmonyan löydät Kauhavan ydinkeskustasta Kauppakeskus Vallesmannin tiloista. Parkkipaikkoja on Kauppakeskuksen edustalla ja läheisyydessä runsaasti ja tiloissa on esteetön kulku.
Hinnat väreissä ovat alkaen hintoja ja hintaan vaikuttaa hiusten pituus sekä mahdollisesti paksuus. Tarkemman hinnan löydät ajanvarausjärjestelmästä. Hiusten värjäykset vain yli 16-vuotiaille. Hinnat sis. alv 24%. Oikeudet hinnanmuutoksiin pidätetään.
Hiustenleikkaukset | Hinta alk. |
---|---|
Kampaamoleikkaus Hiusten siistiminen / samaan malliin leikkaus. Tarvittaessa voit varata hiusten pesun lisäpalveluista. | 30,00 € |
Parturileikkaus Hiusten sivujen ja takaosan leikkaus koneella, päälliosa saksilla. Tarvittaessa voit varata hiusten pesun lisäpalveluista. | 28,00 € |
Mallinmuutosleikkaus Hiusten leikkaus uuteen malliin. Tarvittaessa voit varata hiusten pesun lisäpalveluista. | 36,00 € |
Otsahiusten leikkaus Otsahiusten leikkaus / siistiminen. | 15,00 € |
Tasausleikkaus Pitkien hiusten tasausleikkaus n. 2-3 cm. Ei sisällä kerrostusleikkausta | 26,00 € |
Koneajo Hiukset leikataan koneella kaikki samaan mittaan. Tarvittaessa voit varata hiusten pesun lisäpalveluista. | 16,00 € |
Lasten hiustenleikkaus (alle 11 v.) Alle 11-vuotiaiden lasten hiusten leikkaus. | 26,00 € |
Värjäykset | Hinta alk. |
---|---|
Tyviväri Tyviväri max. 3 cm. Ei sisällä leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 65,00 € |
Tyviväri ja leikkaus Tyviväri max. 3 cm ja hiusten leikkaus. Yli 16 vuotta täyttäneille. Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 91,00 € |
Värjäys yhdellä värillä Hiukset värjätään yhdellä värillä kauttaaltaan. Ei sisällä leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 76,00 € |
Värjäys yhdellä värillä ja leikkaus Hiukset värjätään yhdellä värillä kauttaaltaan. Sisältää myös hiusten leikkauksen. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 100,00 € |
Monivärivärjäys kahdella tai kolmella värillä Hiukset värjätään kahdella tai kolmella värillä. Ei sisällä leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 84,00 € |
Monivärivärjäys kahdella tai kolmella värillä ja leikkaus Hiukset värjätään kahdella tai kolmella värillä. Sisältää myös hiusten leikkauksen. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 108,00 € |
Folioraidat Folioraidat eri pituisille hiuksille. Ei sisällä leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 85,00 € |
Folioraidat ja leikkaus Folioraidat eri pituisille hiuksille. Sisältää myös hiusten leikkauksen. Yli 16 vuotta täyttäneille. Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 105,00 € |
Huppuraidat, lyhyet hiukset Huppuraidat lyhyisiin hiuksiin. Ei sisällä leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 75,00 € |
Huppuraidat, lyhyet hiukset ja leikkaus Huppuraidat lyhyisiin hiuksiin. Sisältää myös hiusten leikkauksen. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 95,00 € |
Sävytys Hiusten sävytys antaa kiiltoa ja sävyä, mutta ei peitä niin intensiivisesti kuin kestoväri. Ei sisällä leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 25,00 € |
Sävytys ja leikkaus Hiusten sävytys antaa kiiltoa ja sävyä, mutta ei peitä niin intensiivisesti kuin kestoväri. Sisältää leikkauksen. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan Huom! Extra värimassa paksuille hiuksille +10 € - 25 €. | 49,00 € |
Värinpurku / vaalennuspesu palvelun yhteydessä Aikaisemman hiusvärin purkaminen ennen värjäystä. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan | 15,00 € |
Yksittäiset folio-/lappuraidat 3-9 folio-/lappuraitaa eri pituisille hiuksille. Ei sisällä leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 40,00 € |
Yksittäiset folio-/lappuraidat ja leikkaus 3-9 folio-/lappuraitaa eri pituisille hiuksille ja leikkaus. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 60,00 € |
SensiDo Quick pikavärjäys ja hiusten leikkaus (mm. harmaiden hiusten luonnolliseen häivytykseen) SensiDo Quick pikavärjäys yhdellä värillä ja hiusten leikkaus. SensiDo Quick pikavärjäys mahdollistaa harmaiden hiusten luonnollisen häivytyksen. | 75,00 € |
Kasvivärjäykset | Hinta alk. |
---|---|
Kasvivärjäys Hiukset värjätään kasviväreillä kauttaaltaan. Ei sisällä hiusten leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan. Huom! Ekstra värimassa paksuille hiuksille 10 € - 25 €. | 80,00 € |
Kasvivärjäys ja leikkaus Hiukset värjätään kasviväreillä kauttaaltaan. Sisältää myös hiusten leikkauksen. Yli 16 vuotta täyttäneille. Hinta määräytyy hiusten pituuden ja paksuuden mukaan Huom! Ekstra värimassa paksuille hiuksille 10 € - 25 €. | 100,00 € |
Tyviväri kasvivärillä Tyviväri kasvivärillä (max. n. 3 cm). Ei sisällä hiusten leikkausta. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 70,00 € |
Tyviväri kasvivärillä ja leikkaus Tyviväri (max. n. 3 cm) kasvivärillä ja hiusten leikkaus. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 90,00 € |
Ekokampaamopalvelut | Hinta alk. |
---|---|
Intialainen päähieronta Kokonaisvaltaisesti hyvin rentouttava ja samalla voimaannuttava hoito, joka tehdään erilaisin ottein käsittelemällä pään lisäksi yläselkä, rintakehä, hartiat, käsivarret, niska, kasvot ja korvat. Hieronta tehdään istuma-asennossa ja on suositeltavaa laittaa mukavat vaatteet ylle käsittelyn ajaksi. Stressipesuksikin kutsuttu hieronta, jolla on lukuisia positiivisia vaikutuksia koko kehoon rentoutumisen ja hieronnan myötä. Hieronnassa käytetään hierontaöljyä sekä toiveiden mukaan eteerisiä öljyjä. Hoito sisältää myös hiusten pesun ja kuivauksen. Tervetuloa nauttimaan rentouttavasta hetkestä itsellesi. Lisäpalveluista voit valita lisäksi samaan yhteyteen hiusten leikkauksen. | 60,00 € |
Merilevähoito Merilevähoito on hiuksia ja hiuspohjaa erityisen hyvin kosteuttava hoito. Se puhdistaa hiuksista ja hiuspohjasta epäpuhtauksia, kuten erilaisia kemikaalikertymiä ja metallikertymiä (mm. kupari ja rauta) ja se ravitsee hiuksia ja hiuspohjaa erilaisin mineraalein. Hoito saa usein hiusten värin kirkastumaan ja se tuo hiuksille upean kiillon. Hoito sopii erityisen hyvin kuivalle ja luonnonkiharalle hiukselle sekä kuivalle ja hilseilevälle hispohjalle erinomaisen kosteuttavuutensa ansiosta. Hoito sisältää hiusten pesun ja kuivauksen. Lisäpalveluista voit valita lisäksi samaan yhteyteen hiusten leikkauksen. | 45,00 € |
Savihoito Savi on erinomainen rasvoittuvan hiuksen ja hiuspohjan puhdistaja. Savihoito puhdistaa tehokkaasti hiuspohjan ja hiusnystyt, joka osaltaan edistää hiusten kasvua, kun hius saa kasvaa "vapaammin". Savi puhdistaa myös tehokkaasti kemikaalikertymiä ja muita epäpuhtauksia hiuksista ja hiuspohjasta. Samalla se antaa hiuksille ja hiuspohjalle tärkeitä mineraaleja ja hivenaineita. Savihoidolla saa rasvoittuvaan hiukseen mukavasti volumea ja eloa. Hoito sisältää hiusten pesun ja kuivauksen. Lisäpalveluista voit valita lisäksi samaan yhteyteen hiusten leikkauksen. | 45,00 € |
Permanentit | Hinta alk. |
---|---|
Permanentti tai osapermanentti ja leikkaus, lyhyet hiukset Lyhyiden hiusten permanentti / osapermanentti ja muotoon leikkaus. Hiusten pituus korvalle / korvan yläpuolelle. | 80,00 € |
Permanentti tai osapermanentti ja leikkaus, keskipitkät hiukset Keskipitkien hiusten permanentti ja muotoon leikkaus. Hiusten pituus maksimissaan olkapäille. | 90,00 € |
Spiraalipermanentti ja leikkaus, pitkät hiukset Pitkien hiusten permanentti spiraalirullauksena ja leikkaus. Huom! Paksut hiukset +10-20 € | 145,00 € |
Kampaukset | Hinta alk. |
---|---|
Hiusten pesu ja föönaus Hiusten pesu ja föönaus. | 28,00 € |
Pikakampaus/kiharakampaus Pikakampaus arkea tai juhlaa piristämään Muistathan varata hiusten pesun ja kuivauksen erikseen, jos hiukset kaipaavat pesua. | 30,00 € |
Juhlakampaus Juhlakampaus kruunaa juhlan. Juhlakampauksia eri pituisille hiuksille. Muistathan varata hiusten pesun ja kuivauksen erikseen, jos hiukset kaipaavat pesua. | 45,00 € |
Hiushoidot | Hinta alk. |
---|---|
Olaplex-hoito Tehohoito joka korjaa, vahvistaa ja suojaa hiuksiasi. Olaplexin patentoitu aktiiviainesosa suojaa, ravitsee ja uudistaa hiuksia ja palauttaa vaurioituneiden hiusten kunnon korjaamalla kemiallisessa käsittelyssä rikkoutuneita disulfidisidoksia. Hoito sopii niin käsitellyille kuin käsittelemättömillekin hiuksille. Palvelun hinta määräytyy hiusten pituuden mukaan | 40,00 € |
Ripset ja Kulmat | Hinta alk. |
---|---|
Kulmien värjäys ja siistiminen Kulmien kestovärjäys ja siistiminen. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 15,00 € |
Ripsien värjäys Ripsien kestovärjäys. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 15,00 € |
Ripsien ja kulmien värjäys ja kulmien siistiminen Ripsien ja kulmien kestovärjäys sekä kulmien siistiminen. Yli 16 vuotta täyttäneille. | 25,00 € |
Kädet ja kynnet | Hinta alk. |
---|---|
Kestolakkaus: Uudet Upea 2-4 viikkoa kestävä lakkaus, joka on kuin tavallinen kynsilakkaus, mutta huomattavasti kestävämpi, koska se tehdään geelilakalla, joka kovetetaan uv-valossa. Pituutta ei tässä palvelussa tehdä kynsiin lisää. Palveluun kuuluu myös kynsinauhojen siistiminen ja kynsien muotoilu. Palvelu ei sisällä vanhan geelilakan poistoa. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. Jos mietit palvelua kestolakkauksen ja oman kynnen geelauksen väliltä, on erona vain käytettävä geeli, joka kestolakkauksessa on hieman kevyempi, kuin oman kynnen geelauksessa, jossa käytetään tasoittavampaa rakennegeeliä. | 45,00 € |
Kestolakkaus: Huolto Palvelu sisältää vanhan geelilakan poiston sekä kynsinauhojen siistiminen ja kynsien muotoilun. Huollossa kynsiin tehdään kokonaan uusi, jopa 2-4 viikkoa kestävä lakkaus, joka on kuin tavallinen kynsilakkaus, mutta se tehdään geelilakalla. Pituutta kynsiin ei tässä palvelussa rakenneta lisää. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. | 49,00 € |
Kestolakkuksen poisto | 35,00 € |
Rakennekynnet: Uudet (lyhyet kynnet) Tässä palvelussa kynsiin lisätään hieman pituutta muottia apuna käyttäen. Palveluun kuuluu myös kynsinauhojen siistiminen sekä kynsien muotoilu. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. | 80,00 € |
Rakennekynnet: Uudet (keskipitkät kynnet) Tässä palvelussa kynsiin lisätään pituutta keskipitkän kynnen mukaisesti muottia apuna käyttäen. Palveluun kuuluu myös kynsinauhojen siistiminen sekä kynsien muotoilu. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. | 90,00 € |
Rakennekynnet: Uudet (pitkät kynnet) Tässä palvelussa kynsiin lisätään pituutta pitkän kynnen mukaisesti muottia apuna käyttäen. Palveluun kuuluu myös kynsinauhojen siistiminen sekä kynsien muotoilu. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. | 100,00 € |
Rakennekynnet: Uudet (extrapitkät kynnet) Tässä palvelussa kynsiin lisätään pituutta extrapitkän kynnen mukaisesti muottia apuna käyttäen. Palveluun kuuluu myös kynsinauhojen siistiminen sekä kynsien muotoilu. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. | 110,00 € |
Rakennekynnet: Huolto Huollossa täytetään kynnen tyveen kasvanut kasvuraja ja korjataan kynnen muoto sekä pituus. Lisäksi päivitetään kynsien väri toiveiden mukaisesti. Palveluun kuuluu myös kynsinauhojen siistiminen. Huollon hinta on alkaen hinta ja lopullinen hinta määräytyy tehdyn työmäärän mukaan kynnen kunnon ja pituuden mukaan. Hinta palvelulle välillä 69,00 - 80,00 €. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. | 69,00 € |
Rakennekynsien poisto | 35,00 € |
Oman kynnen geelaus Oman kynnen geelaus tehdään rakennegeelillä, joka tasoittaa erinomaisesti oman kynnen epätasaisuuksia ja luo kynteen kauniin sileän pinnan asiakkaan toivomalla värillä. Tässä palvelussa ei tehdä kynteen lisää pituutta. Palveluun kuuluu myös kynsinauhojen siistiminen ja kynsien muotoilu. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. Erinomainen vaihtoehto hyvin epätasaisille kynsille, joihin toivotaan tasaista lopputulosta ilman lisäpituutta. | 54,00 € |
Oman kynnen geelauksen poisto | 35,00 € |
Yhden kynnen korjaus Palvelu sisältää yhden kynnen korjauksen, oli kyse sitten kestolakkauksesta, rakennekynnestä tai oman kynnen geelauksesta, jos kynnen pysyvyydessä on haasteita 2 viikon sisällä sen laitosta.. | 10,00 € |
Kestolakkaus / geelilakkaus varpaille Kauniit varpaankynnet kesto-tai geelilakkauksella. Hoidon yhteydessä siistimme kynsinauhat ja muotoilemme kynnet. Palvelu sisältää vanha lakka poisto. Lisäpalveluista pääset valitsemaan itsellesi mieluisat koristelut. | 50,00 € |